sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Ropecon 2017

Ironspinen Sotakarjut eli tulevaisuuden sotaa varten jalostettuja valioyksilöitä.









 
Pakko naputella ainakin yksi postaus tälle vuodelle, joten olkoon se vuoden tärkeimmästä skenetapahtumasta. Vuosi oli töiden puolesta kiireinen, enkä päässyt Ropeconiinkaan kuin sunnuntaina. Tämäkin on edistystä viime vuoteen, jolloin en ehtinyt paikalle laisinkaan.

Hauskaa kuitenkin oli, ja oli jännä nähdä miten tapahtuma oli asettunut Messukeskukseen. Eipä niin että olisin ehtinyt tästä mitään kovinkaan kattavaa käsitystä saamaan. Sunnuntain Ropeconissa on vähän sama meininki kuin saapuisi jollekin musafestarille siinä vaiheessa kun festarikansa on juhlinut kaksi pitkää päivää ja ilmassa leijailee sellaista haikean väsynyttä koko homman paketoimisen tuntua.

Surffailin tapahtumassa puhtaasti turistina enkä juurikaan ennättänyt pelailemaan, mitä nyt pikaisesti testasin yhtä murhamysteerityyppistä lautapeliä törmätessäni sattumalta kavereihin.

Ropeconin kunniavieras, pelinkehittäjä ja kirjailija Monica Valentinelli.





 
Ihan aluksi kävin kuuntelemassa kunniavieras Monica Valentinellin luentoa "How to Create Your Own RPG", mikä oli mielenkiintoinen kuvaus pelintekoprosessista Amerikan malliin. Luennolla sivuttiin hieman kaikkea aina säännöistä ja taitosta kuvitukseen.

Toinen jännä luento käsitteli sitä, kuinka luoda oma uskonto roolipeliin. Tässä käytiin läpi muun muassa uskontojen eri ulottuvuuksia, riittejä ja myyttejä. Todella kiehtovaa kamaa, jossa käsiteltiin myös uskontoja ilman jumalia sekä sitä, miten uskonnot kykenevät säilymään elinvoimaisina.

Lopun ajasta notkuin kaupustelijoiden kojuilla. Olen missannut monet uutiset vuoden varrelta, joten oli hienoinen yllätys huomata kuinka näyttävä kovakantinen kirja Sotakarjuista oli julkaisuun mennessä kasvanut. Tämä tarttui tietysti mukaan, vailla itsepetosta siitä, että ehtisin peliä juurikaan pelaamaan. Oli myös hauskaa rupatella tuokio Ironspinen Samuli Ahokkaan kanssa ja päästä kiittämään Generian Legendojen hienoimmasta hetkestä, eli siitä jättiläiskärpäsellä lentävästä goblinista, joka ampuu nuolia erään luolan katon rajasta.

Oudon fantasiaroolipelaamisen isä, metallipää James Edward Raggi IV.


  
James Raggi taas kertoi, että Lamentations of the Flame Princessin uusi pelinjohtajan kirja ilmestyy kovakantisena sitten joskus, mahdollisesti jopa kahdessa osassa. Odotan tätä mielenkiinnolla, Raggi on kuitenkin ollut itselleni tervetullut piristyruiske peliskeneen ja onnistunut tekemään omaa juttuaan fantasiaroolipelien saralla. LotFP on osunut hyvään saumaan pelien osr-buumin ja fantsukirjallisuuden grimdark-trendin nousun kanssa ja Raggilla on selvästi kykyä ja näkemystä tuoda jotain omalaatuista fantasiakliseitä notkuviin pelipöytiin.

Pakolliset ostokset weird fantasya ja science fictionia.




 
Kaiken kaikkiaan Ropecon oli näinkin lyhyessä muodossa koettuna erittäin lystikäs tapahtuma ja täytyy toivoa että pääsen ensi vuonna mukaan koko viikonlopulle. Näihin muisteluihin onkin hyvä päättää vuoden 2017 ensimmäinen ja viimeinen blogipostaus.

Oikein hubaa uutta vuotta kaikille!!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

PoroCon 2016: Pöytäpelaajien Flow

Pöytäpelaajia Suvilahden Kattilahallin edessä.

 
Tämän postauksen julkaisu näin Brexit-äänestyksen tulosten ja juhannusaaton äärellä ei kieli erityisen vahvasta tilannetajusta, mutta kun blogi on ollut näinkin pitkään lomalla, täytyy juttuja potkia ulos elimistöstä silloin kuin se vain suinkin on mahdollista. In any case, tässä lyhyt festivaaliraportti reilun kuukauden takaa.

Pöytäpelaajien Flow-festivaali

Toukokuun puolivälissä Helsingin Suvilahden Kattilahallissa järjestettiin uusi pöytäpelitapahtuma PoroCon. Pyörähdin paikalla pikaisesti lauantaina. Ohjelma sisälsi kattauksen kortti-, figu-, ja lautapelejä: tarjolla oli muun muassa Magicin, Pokémonin ja Yu-Gi-Oh!:n SM-kisat. Figupuolen isoista nimistä mainittakoon Warhammer 40,000. Lisäksi Suomen lautapeliseura ry oli lainannut tapahtumaan pelejä, joita pääsi testailemaan niille varatulla alueella. Pöytäroolipelejä en festivaalialueella nähnyt.

Kattilahalli oli täpötäynnä porukkaa aina teineistä keski-iän kynnyksellä käyskenteleviin pelaajiin. Yhdellä screenillä pyöri Hearthstone-livelähetys samalla kun hallin toisella laidalla kaupiteltiin vanhoja Nintendo-pelejä.

Olin tapahtumassa puhtaasti turistin roolissa. Historiani korttipeleissä saattaisi olla toisenlainen, ellei aktiivikauteni olisi sijoittunut vuoden 1996 kesällä kaveripiirissäni velloneeseen Doomtrooper-buumiin. Kuka tietää, miten olisi käynyt jos tuo peli olisi ollut Magic: The Gathering... Näihin ajatuksiin upposin katsellessani pöytärivistöjen draftausta.

Myyntikojuilla oli houkuttelevia alennuksia, mutta sain hillittyä ostohimon muistuttamalla itseäni kaikista peleistä, jotka lepäävät vaatehuoneen ylähyllyllä keräämässä pölyä. Muistuttelimme kaverini kanssa toisiamme näistä tosiseikoista sekä siitä, että meillä on hyviä lautapelejä, joita emme ehdi kunnolla pelaamaan. XCOM oli kaverilla harkinnan alla, mutta totesin, että Dead of Winter on melko samanlainen, ehkä jopa aavistuksen viihdyttävämpi.

Battlestar Galactica -lautapeli olisi silti lähtenyt mukaan, jos olisin sellaiseen törmännyt.

Kolmipäiväisen tapahtuman kiinnostavinta antia olisi itselleni ollut sunnuntainen X-Wing-turnaus, mikä jäi lopulta väliin, kun peliä on tullut pelattua vasta kaksi matsia, enkä ole toistaiseksi tohtinut sijoittaa omaan avaruuslaivueeseen. Juttelin aiheesta hieman myyntitiskillä ja sain kuulla, että Helsingin X-Wing-skene on erittäin aktiivinen. Peli itsessään on kuulemma ollut sen luokan myyntimenestys, että sitä varten on pystytetty lisää tehtaita.

Oli hienoa nähdä, kuinka paljon harrastukseensa sitoutunutta porukkaa tapahtuma keräsi. Figupelipuolellakin törmäsi toinen toistaan hienompiin taidonnäytteisiin niin pikku-ukkojen maalausjäljessä kuin taistelutannerten toteutuksessa.
 
Monet figupelien maastoista olivat valtavan kokoisia.
Pieteetillä rakennettuja yksityiskohtia.
corvus_belli_infinity
Infinityn arvostelun löydät täältä.
Kirpparipuolelta löytyi myös vanhempia pelejä.
Draftausta.


maanantai 9. toukokuuta 2016

XCOM: The Board Game

Globaali kriisi koettelee ihmiskuntaa lentävien lautasten peittäessä taivaat.


 
Pääsin tuossa jokunen viikonloppu sitten viimein pelaamaan XCOM: The Board Gamea. Kyseessä on legendaariseen tietokonepelisarjaan perustuva lautapeli, jonka lähtökohta on yksinkertainen: avaruusolennot hyökkäävät maapallolle ja ihmiskunta kokoaa XCOM-eliittisotilasjärjestön antamaan samalla mitalla takaisin. Eli aluksi tiputellaan taivaalta lentäviä lautasia ja sitten sännätään kommandojoukolla kurittamaan muukalaisia lähietäisyydeltä.

Ja mikäpä olisikaan tämän otollisempi ajankohta ufojen invaasiolle? Nyt kun X-Files eli Salkkarit on lämmitelty takaisin tv-vastaanottimiin ja 1990-luvun kaunein amerikkalainen elokuva Independence Daykin on saamassa jatkoa.

Fantasy Flight Gamesin viime vuonna julkaiseman XCOM: The Board Gamen on suunnitellut Eric M. Lang. Herran aiempia töitä ovat Star Wars, A Game of Thrones ja Call of Cthulhu -korttipelit. En ole päässyt näitä itse kokeilemaan, mutta isoista brändeistä kuitenkin kyse.

Peli on peruskonseptiltaan uskollinen vuonna 1994 käynnistyneelle tietokonepelisarjalle. Avaruuden hirmuja vastaan taisteleminen vaatii tarkkaa resurssienhallintaa ja tiivistä yhteistyötä teknologian kehittämiseen keskittyneiden tiedemiesten, taivaan herruudesta kamppailevien ilmavoimien ja satelliittipuolustuksen sekä budjetin perässä nihkeilevän taloushallinnon ja kommandojoukkojen välillä.

Squad Leader vastaa kommandojoukkojen kokoonpanoista ja tehtävistä.

 
Tietokonepeli on yksinpeli, mutta lautapeliversio on suunniteltu neljälle pelaajalle. Nykyisten lautapelien trendin mukaan tässäkin pelataan yhteistyössä itse peliä vastaan, mikä istuu pelin henkeen hyvin. Tätä voi toki pelata yksin, mutta silloin joutuu vetämään samanaikaisesti neljää eri roolia, ja siinä alkaa olla jo aika paljon muistettavaa. Toisaalta yksin pelaamalla voi myös opetella säännöt ja pelin rytmin. Multitaskaamisen ystäville XCOM:in yksinpeli on kuin taivaan lahja.

Rooleja on pelaajille tarjolla neljä: on ufoja alas ampuvista hävittäjistä ja budjetista vastaava Commander, aseteknologian tutkimukseen ja kehittämiseen keskittyvä Chief Scientist, satelliiteista ja peli-informaation lukemisesta vastaava Central Officer sekä tukikohdan puolustamiseen ja muihin tehtäviin iskujoukkoja kasaileva Squad Leader.

Havainnekuvassa ufot ovat jättäneet Euroopan rauhaan.

 
Pelilaudan jokainen reuna on tarkoitettu yhden roolin pelaamiseen, joten neliömäinen pelipöytä sopii tähän tarkoitukseen parhaiten. Muutenkin tilaa kannattaa varata kaikenlaista sälää, kuten kortteja, nappuloita, noppia ja figuureita varten.

Koska peli on suunniteltu neljälle pelaajalle ja meitä oli vain kolme, joutui yksi meistä pelaamaan aina kahta roolia. Pelasin ensimmäisessä tutorial-pelissä Squad Leaderilla ja seuraavassa helpolla vaikeustasteella pelatussa tehtävässä Commanderin ja Central Officerin yhdistettyä roolia. Roolien kierrättäminen tuo peliin mukavaa vaihtelua ja vähentää gonahtamisen riskiä. Roolien vastuualueet tuntuvat olevan sopivassa suhteessa toisiinsa, vaikka aluksi keltanokkana alokkaana ajattelinkin, että Squad Leaderin johtama kommandojoukko on koko globaalin sodankäynnin kiistämätön keskipiste.

Padi kertoo miten homma etenee.

 
Alun infodumppauksen ja sääntösekoilun keskelläkin huomasin että homma pysyy melko nätisti kasassa koska peli pyörii padilla, mikä tarkoittaa että yksi pelaaja seuraa koko ajan padin antamia ohjeita. Padin armoton koneäly ilmoittaa kiltisti kuinka paljon ufoja ilmatilaan lisäillään ja utelee aina välillä tietoja pelin etenemisestä. Tätä kautta on myös melko vaivatonta tarkistaa sääntöjä. Avaruuden valloittajia vastaan sotimisen tunnelmaa vahvistavat padilta kuultavat äänitehosteet ja musiikki, jotka kuulostavat hyvältä myös kunnon stereolaitteiston välityksellä.

Padin välttämättömyys tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että laite kannattaa muistaa ladata kunnolla jos on menossa pelaamaan sähköttömään paikkaan - sekä varautua muutenkin aina latauspiuhahässäkkään. Tämä tuskin on kenellekään ylitsepääsemätön ongelma, koska elämme muutenkin älypuhelimien kyberavaruussovelluksiin mielensä linkittäneiden kyborgi-ihmisten aikaa.

Vieraiden sivilisaatioiden edustajat saavat innokkaiden antropologien sijaan vastaansa kommandojoukot.

 
Yksi kovimmista haasteista pelissä on aikaraja, joka tuntui tiukalta helpommillakin vaikeusasteilla. Jouduimme jatkuvasti hieman fuskaamaan ja näpyttelemään pelikelloa paussille. Tiukka aikaraja on varmasti pidemmän päälle oivallinen tapa lisätä pelin haastetta, kunhan säännöt alkavat olla ulkomuistissa. Pelikello lisää tunnelmaan sopivasti epätoivoa.

En osaa verrata tätä tietokonepeleihin, kun en ole niitä koskaan pelannut, pelkästään katsonut vierestä kun kaveri pelaa. En ota kantaa millaisin painotuksin tai kuinka onnistuneesti XCOM: The Board Game onnistuu "kääntämään" tietokonepelin lautapeliksi, mutta kyllä tämä vahvasti omilla jaloillaan seisovalta peliltä vaikuttaa.

Yhden tehtävän kestoksi lupaillaan noin 90 minuuttia. Meillä kului ensimmäisiin kahteen peliin kuutisen tuntia, mutta laitettakoon tämä opettelun piikkiin. Muut pelaajat olivat tosin pelanneet tätä aiemminkin ja sain itse opastusta kädestä pitäen kaikissa kohdissa, joten nyyppien kannattaa varata alussa runsaasti aikaa sääntöjen opetteluun. Itselleni jäi  fiilis, että peli kyllä palkitsee siihen sijoitetun ajan ja vaivan. Kohta tässä onkin jo reilun kuukauden päivät yritetty saada seuraavaa peliä aikataulutettua, tällä kertaa neljällä pelaajalla.

"We will not go quietly into the night!"

XCOM:issa ihmiskunnan tilanne on paha mutta ei toivoton.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Vähemmän pelejä, enemmän selittelyä


 
Mikäs se semmoinen roolipeliblogi on, mikä ei käsittele laisinkaan roolipelejä?

Vuosi 2015 oli pelaamisen suhteen jokseenkin hiljainen. Hiukan Dungeons & Dragonsia ja yksi sessio Ankhia. Tähän päälle muutama peli Ropeconissa. Siinäpä se. En itse vetänyt yhtään peliä. Roolipelien ohella pelasin lähinnä muutamia lautapelejä, Avalonia ja Descentiä. Syitä pelityhjiöön on monia, mutta olen toiveikas  jossain tulevaisuudessa häämöttävät vielä monet seikkailut.

Kaikeksi onneksi roolipelaaminen kuitenkin edustaa itselleni paljon enemmän kuin "pelkkiä" pelisessioita. Lapsena ensimmäistä kertaa roolipeleihin tutustuessani huomasin nopeasti kuinka elokuvat, tv-ohjelmat, kirjat ja sarjakuvat muuttuivat lähteiksi, joista saattoi ammentaa jos jonkinlaisia ideoita itse peleihin. Magus ja muut lehdet tarjosivat jatkuvasti uusia näkökulmia ja pohdiskeltavaa. Puhumattakaan itse roolipeleistä ja niiden lisäosista. Kaikki nämä ideat, seikkailut ja maailmat olivat kiinnostavia silloinkin kun niitä ei päässyt pelaamaan! Ja ovat sitä edelleen.

Jos roolipelaaminen on urheilua, niin pelikirjat, lisäosat, blogit ja lehdet ovat sijoittamista siihen henkiseen pääomaan, jonka voimauttamana urheilija valjastaa mielensä kohti huippusuoritusta. Ne tarjoavat niitä mentaalisia lisäravinteita, joilla mielikuvitus pidetään hengissä silloinkin kun kentälle ei ole asiaa.

Lueskelin viime vuonna monenlaisia kiinnostavia läystäkkeitä, kuten vaikkapa Cthulhu Apocalypse -lisäosan sekä Dead Light ja Cold Harvest -seikkailut. Cthulhu Apocalypse tarjoilee työkalupakin oman näköisensä maailmanlopun tuottamiseen, sekä valmiita seikkailuja hieman erilaisen, oudon ja vähemmän nähdyn maailmanlopun merkeissä. Dead Light taas on "viikon hirviö" -tyyppinen pläjäys ja Cold Harvestissa kohdataan kauhuja 1930-luvun Neuvostoliitossa. Todella hyytävää kamaa, ei voi muuta sanoa!

Idioottilaatikon eli television suunnalla kiinnostavinta antia ei sittenkään tarjoile nostalgiaa suoneen tykittävä "Salkkarit" iänikuisine foliohattusalaliittoineen, joita elvytettäessä voidaan näköjään vetää mattoa katsojien jalkojen alta ihan miten vaan käsikirjoittajia sattuu milloinkin huvittamaan, vaan James S. A. Coreyn nimellä science fictionia kynäilevän kirjailijaduon teoksiin pohjautuva The Expanse, tuo kahdensadan vuoden päähän ihmiskunnan asuttamaan lähiavaruuteen sijoittuva dekkaritarina, joka porautuu syvälle Maan, asteroidivyön ja Marsin välisiin poliittisiin jännitteisiin.

Hetkittäin tuntuu kuin The Expanse olisi se scifisarja, jota olen odottanut koko elämäni. Could it be?

Näistä jos ei irtoa ideoita ja inspiraatiota tuleviin peleihin, niin ei sitten mistään!

maanantai 18. tammikuuta 2016

The Force Awakens (SPOILEREITA)

John Boyega on Finn (Star Wars: The Force Awakens, Lucasfilm, 2015).

 
Menin leffaan fanilasit huurussa ja sain kuin sainkin hartaasti odottamani annoksen Star Warsia. Tarinarakenteen reseptiin ei totisesti oltu lisätty mitään sellaista, mitä ei olisi ollut ekassa leffassa. Jos Lucas tutki ensimmäistä leffaa varten Joseph Campbellin Sankarin tuhannet kasvot -kirjoituksista arkkityyppisen sankarin ikuista matkaa, niin vaikuttaa kuin The Force Awakens olisi kirjoitettu tutkien samalla pieteetillä pelkästään vanhoja Tähtien sota -elokuvia.

Isoin uudistus lienee siinä, että musta mies voi olla myös Star Wars -elokuvan päähenkilö, eikä hänen tarvitse jämähtää vihaisen jedimestarin tai Pilvikaupungin kieron sutenöörin sivurooliin. The Force Awakens ei missään nimessä ole aikaansa edellä, mutta sitä tuskin kukaan odottikaan. Naispäähenkilön näkeminen muussa kuin prinsessaroolissa ei pitäisi olla erityisen radikaali keksintö missään muualla kuin Star Wars -leffassa. Vielä 1980-luvulla naispilotit jätettiin kiltisti Jedin paluun leikkauspöydälle  samoihin aikoihin kun Sigourney Weaver näytti Aliens-sarjassa miten avaruusliskoja tuhotaan, eli teippaamalla toisiinsa kiinni rynnäkkökiväärin ja liekinheittimen!

Nykyisin Star Wars tuntuu olevan oma genrensä. Tässä mielessä onkin huvittavaa, että kaikki kiehtovimmat kokeilut tämän genren puitteissa tehdään kaikissa muissa formaateissa kuin elokuvissa. Toisaalta Star Wars on ennen kaikkea maailma. Se on kenties laveammalla pensselillä maalattu kuin Tolkienin keskimaalaismaisema, mutta aivan yhtä mielenkiintoinen. Leffakaanonin rinnalla on aina kulkenut expanded universe, kaverien kesken EU, joka on värittänyt tätä maailmaa sadoilla, ellei jopa tuhansilla eri kynillä.

Toki Disneyn ostettua Lucasfilmin tämä kirjoissa, sarjakuvissa ja peleissä luotu "laajennettu universumi" ehdittiin julistaa kaanoniin kuulumattomaksi kamaksi, johon tulisi jatkossa viitata Star Wars Legends -nimikkeellä. Tottelee ken tahtoo.

Mutta koska elämä on aivan liian pitkä tuhlattavaksi kaikenlaisessa negatiivisuudessa kiehnäämiseen, on kenties palkitsevampaa keskittyä siihen, mikä tässä leffassa on erinomaista.

Ylivoimaisesti hienoin juttu The Force Awakensissa on se anteeksipyytelemätön röyhkeys, millä katsojat heitetään suoraan maailmaan ja keskelle toimintaa ilman sen kummempia selittelyjä. Tämä on aina ollut Star Warsin kerronnan bravuureita, joka on välillä onnistunut ja välillä mennyt mönkään kun katsoja on tiputettu keskelle galaktisen byrokratian verotuspoliittisia kiemuroita. Mutta The Force Awakensissa tämä toimii kuin isukilta peritty valomiekka ja se tuntuu kuin joku mäsäyttäisi lumipallolla naamaan heti kun astuu kotiovesta ulos!

Tuntuu kuin välistä olisi jäänyt juuri se kaikkea tätä pohjustava edellinen leffa, ja nyt täytyy tulla vajaalla informaatiolla toimeen. Täytyy keksiä ja yhdistellä puuttuvia palasia omassa pääkopassa. Nimenomaan  tekisi melkein mieli sanoa ainoastaan  näin Star Warsin maailma muuttuu kiinnostavaksi. Elokuvan maailma tuntuu vanhalta mutta elinvoimaiselta. Sellaiselta, joka suhtautuu katsojaan kuin silmänsä ummistava paikallinen asukas hönttiin turistiin, joka erehtyy lompsimaan pahamaineiselle sivukujalle väärällä hetkellä. Ikään kuin se olisi ollut siellä aina, kulunut ja rähjäinen, epämiellyttävä ja ei-seksikkäällä tavalla outo, vieras ja vihamielinen.

Entäs se tarina sitten?! Well, who cares... Pääasia että sädepyssyillä räiskitään, avaruusaluksilla on kreisiä lentää, pahikset tuhoaa flipatessaan omia laitteitaan ja se iänikuinen isänmurhakin on heitetty sinne sekaan!

Tarkempaa analyysia halajavien on syytä katsastaa Sami Koposen 110-prosenttisesti maaliinsa osuva kirjoitus The Force Awakens on retroklooni. Otsikkokin sivaltaa kohteeseensa kuin kuolettavalle säädetty laserruoska! Zzzzhääääp-zhäp-zhäää!