torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden kulttuuriteko 2015: Vapaan Vyöhykkeen paluu

Vapaa Vyöhyke: radio-ohjelma hämärän rajamailta - tai ainakin 1990-luvulta.

 
Tämmöinen nössön porvarillinen otsikko ei millään riitä tekemään tarpeeksi oikeutta vuoden kiinnostavimmalle kulttuuriteolle. Vuoden kulttuuriteko tuo väistämättä mieleen takkatulen ääressä kirjaan syventyneen, viinilasillista maltillisesti lipittävän, villatakkiin ja vakosamettihousuihin pukeutuneen kulttuuri-intellektuellin, joka nyökkäilee hillitysti hymisten moisille nimityksille  vaikka todellisuudessa kyseessä on dinosauruksella ratsastava kyborgi-keisari, joka kärventää harhaoppisia silmistään leiskuvilla punaisilla lasersäteillä!

Korviemme ulottuville on nimittäin saapunut tajuntaa laajentava aikamatka 1990-luvun mehukkaimpaan radiohistoriaan. Tai sitä se on ainakin meille skient... science fictionin, kauhun ja fantasian ystäville! Ysärin pimeinä alkuvuosina Radiomafian taajuudella ilmestyi nimittäin kerran viikossa parituntinen tykitys nimeltä Vapaa Vyöhyke. Ohjelmassa kuultiin muun muassa Tähtivaeltaja-maestro Toni Jerrmanin toimittamia juttuja.

Itse olin tuohon aikaan vielä aivan liian natiainen kääntääkseni oikealle taajuudelle oikeaan aikaan, mutta nyt on koittanut oiva tilaisuus korjata menneisyyden erheet ja täyttää yleissivistykseen jääneet mustat aukot, sillä Baron von Frankenstein on suuressa armorikkaudessaan digitoinut kaseteilta häiritsevän kovatasoisen kattauksen tätä tiukan asian ja älyvapaan hörhöilyn audiovyöhykkeellä räiskyvää ilotulitusta.

Ja jos vielä emmit, kysy itseltäsi oletko kiinnostunut ufoista, Alien-leffoista, Tolkienista, David Eddingsistä (!!), Philip K. Dickistä...

Vastaa kyllä ja ohjaa itsesi hämärän rajamaille Vapaa Vyöhyke - Paluu -blogiin!

Hyvää uutta vuotta!

torstai 24. joulukuuta 2015

X-Wing: Avaruussodan aakkoset

x-wing miniatyres game
T-70-mallin X-Wing, pilottinaan Poe Dameron.

 
Fantasy Flight Games julkaisi Star Wars: X-Wing Miniatures Gamen vuonna 2012. Itse pääsin testaamaan tätä viime sunnuntaina, kun ystäväni Indie-Iiro hommasi pelin tuoreen Force Awakens -laitoksen.

Olin hiukan skeptinen pelin suhteen, vaikka arvostelut ovatkin lähes poikkeuksetta silkkaa hehkutusta. Valmiiksi maalatut pienoismallit ovat toki hienoja, mutta tällaisen pelin kohdalla pelimekaniikka on kaikki kaikessa. Olen viime aikoina tykästynyt lautapeleissä erityisesti useamman pelaajan yhteistyötä tukeviin peleihin, joten perinteinen kahden pelaajan vastakkainasettelu tuntui vähän tylsältä idealta. Lisäksi ajatus siitä, että lisäaluksia pitäisi ostaa erikseen, tuntui kuluttavalta.

Ensimmäisen testipelin perusteella saatoin kuitenkin huokaista helpotuksesta: X-Wing on todella koukuttavaa kamaa!
 
Eri alustyypeiltä löytyy erilaisia liikkeitä.

 
Indie otti peliin investoineen oikeutuksella haltuunsa Imperiumin joukot ja minulle jäivät Kapinalliset. Pelin alussa molemmat pelaajat ostavat samalla pistemäärällä aluksia, pilotteja ja muuta sälää, kuten ohjuksia tai droideja. Tästä testipelissä emme kuitenkaan välittäneet näistä pistemääristä.

Pelikierros on jaettu neljään vaiheeseen. Ihan ensimmäisenä on suunnitteluvaihe, jonka aikana pelaajat päättävät alustensa tulevat liikkeet ja merkitsevät nämä käännettävään kiekkoon, joka jätetään väärin päin pöydälle. Sen jälkeen siirrytään liikkumisvaiheeseen, jossa kiekot käännetään ja alukset liikkuvat yksi kerrallaan kiekkoon merkityn liikkeen mukaisesti, alhaisimman pistemäärän aluksesta isoimpaan. Tähän vaiheeseen sisältyy myös kaikkea pikkusäätöä, kuten tähtäyksen lukitusta sun muuta kikkailua, jota voi hioa omaan taktiikkaansa sopivaksi.

Testipelissämme huolettomasti pelilaudalle viskottuihin asteroideihin törmäiltiin jatkuvasti. Alusten liikeratojen suunnitteluun tuhrautuikin niin paljon aivokapasiteettia, että välillä itse sotiminen meinasi unohtua. Tämäkin on yksi pelin hienouksia!

Koska kyseessä on Star Wars, avaruusalukset lentävät kuin hävittäjälentokoneet. Pelimekaniikka työstää pienoismalleista oikeita Tähtien sodan avaruusaluksia, eikä pelkkiä koreita pelinappuloita, joilla soditaan jotain abstraktia avaruussotaa. "Realistisen" avaruussodankäynnin kanssa tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä, mutta sellaista halajavat voivat aloittaa pelisuunnittelun vaikka tämän luennon pohjalta.

Liikkumisvaiheen jälkeen vuorossa on taisteluvaihe, jonka aloittaa suurimman pistemäärän omaava alus. Hyökkäyksissä heitellään hyökkäys- ja puolustusnoppia. Aluksi räimitään suojat pois ja sen jälkeen kuritetaan runkoa. On kriittisiä osumia sun muuta mukavaa. TIE-hävittäjätkään eivät ole mitään heittopusseja, joten ainakin testipelin perusteella vihollisten tuhoaminen vaatii onnistuneen parisuhteen lailla sitoutumista ja työtä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on vastapelaajan siirtojen arvuuttelusta ja näitä vastaan toimimisesta. Tämä on siis loistava yhdistelmä aivonystyröitä rassaavaa suunnittelua ja uhkapelivaistoa. Herkullisimmillaan peli on juuri näissä mielettömissä elokuvamaisissa hetkissä, joissa suuri oivallus muhii jossain tietoisuuden nurkilla suurimman epätoivon hetkellä. Se tunne, kun kaikkien tulilinjalla asteroideihin törmäillyt A-Wing singahtaakin yhtäkkiä vihollisen selustaan, heittää U-käännöksen ja ampuu pitkään ja hartaasti säästämillään ohjuksilla perässä roikkuneen TIE Fighterin tuhannen pirstaleiksi, on jotain kertakaikkisen hienoa, suorastaan päräyttävää!
 
A-Wing väijyy asteroidien välissä.

 
Testipelissämme kapinallisten X-Wing ja A-Wing haastoivat Imperiumin kaksi TIE Fighteria ja yhden TIE Advancedin. Peruspakkaukseen sisältyy ainoastaan yksi X-siipinen ja kaksi TIE-hävittäjää, joten tämmöisiä matseja varten tarvitsee löysätä lisää kukkaronnyörejä ainakin kahden lisäaluksen verran.

Suurin epäluuloni liittyi siihen, että peli tulee törkeän hintaiseksi, kun mukaan laskee kunnon avaruustaisteluihin vaadittavat hankinnat. Testipelin perusteella pelko vaikuttaa aiheettomalta, sillä jo viidellä aluksella sai aikaan oikein mehukkaan rähinän. Aikaa kului noin kaksi tuntia, emmekä ehtineet edes pelaamaan loppuun. Toki sääntöjen opettelu hidasti touhua sen verran, että peli nopeutunee tästä vielä huomattavasti.

Isojen avaruustaistelujen pelaamiseen kuluu varmasti tuhottomasti aikaa. Eli ennen kuin kaivaa kuvetta isolla kädellä ja ostaa kaikki alukset aina Slave I:sta Millennium Falconiin, kannattaa miettiä, minkälaista pelitapaa suosii. Jos aikaa on vain silloin tällöin muutaman tunnin sloteissa, tulee varmasti vähemmälläkin toimeen. Lisää infoa pelistä ja siihen julkaistusta sälästä löytyy täältä.

Pöytätilaa X-Wing totisesti vaatii, jopa siinä määrin että lattialla pelaamistakin kannattaa harkita. Yksi huomionarvoinen seikka on myös sopivalla pinnalla pelaaminen. Testipelissämme käytetyllä pöydällä pienoismallit liukuivat vähän turhankin helposti paikoiltaan. Jonkinlainen pelimatto on siis tarpeen. Virallisten pelimattojen hinnat liikkuvat neljässäkympissä, mikä kuulostaa täysin järjettömältä, ellei samalla materiaalilla päällystetä oikeita avaruussukkuloita. Mutta äkkiäkös kekseliäs pelaaja taikoo jostain käyttöönsä sopivan kankaan, vaikka mustan verhon tai jotain vastaavaa.

Maltan tuskin odottaa että pääsen pelaamaan tätä lisää ja kokeilemaan myös varsinaisia tehtäviä. Erityismaininnan X-Wing ansaitsee siitä, ettei leffojen lisenssi ole pelkkää pintaa, vaan koko pelikokemus huokuu kauttaaltaan ehtaa Tähtien sodan tunnelmaa, jonka myötä kolmekymppinen miehenalkukin taantuu kuolaavaksi fanipojaksi!

"Biggs, Wedge, let's close it up. We're going in. We're going in full throttle."
 
Poe Dameron kohtaa TIE Advancedin, jonka puikoissa on itse Darth Vader.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

The Force Awakens: A New Hope?

Kuka on Kylo Ren? (Star Wars: The Force Awakens, Lucasfilm, 2015)

 
Tänään on uuden Star Warsin ensi-ilta, joten tätä kirjoittaessani netti täyttyy spoilereista ja keskustelu tulvii kohta sosiaalisen median viimeiseenkin sopukkaan. Tälläkin hetkellä ihmisiä tepsuttelee ulos salien pimeydestä tunnetiloissa, joita en kykene kuin arvailemaan  ja hyvä niin!

En ehdi katsomaan  elokuvaa kuin aikaisintaan ensi viikolla, joten välttelen juonipaljastuksia kuin ruttoa. Rajoitan netin käyttöä ja kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. En uskalla vilkuilla kauppareissulla edes lööppejä. Toivottavasti selviän kunnialla teatteriin asti, eikä käy niin kuin tässä.

Tällainen spoilerivainotus saattaa kuulostaa budinistin foliohattuilulta, mutta tällä kertaa kyseessä on leffa, jonka juonesta on oltu erittäin hiljaa. The Force Awakens muuttaa kaiken, se kirjoittaa todennäköisesti myös EU-nörttien kaanonia uusiksi sillä isolla kynällä, joka käynnisti koko megafranchisen lähes 40 vuotta sitten. Onneksi tuo kynä ei ole enää Lucasin hyppysissä, joten uusi toivo elää!

Trailerit ja spekulaatio ovat saaneet mielikuvituksen villiintymään. Miten nämä uudet nuoret tyypit liitetään leikkiin? Onko tuo nainen Leian ja Han Solon lapsi? Tai tuo mies Leian ja Lando Calrissianin? Kuka on Kylo Ren? Miten kapinaliiton vallankumous onnistui? Kuoleeko Han Solo? Onko mukana yhtään gungania? Mitä Lukelle kuuluu?
 
Darth Vaderin hautajaiset. (Jedin paluu, Lucasfilm, 1983)

 
Odotan, että uusi elokuva hyvittää edellisen trilogian synnit. Olen tyytyväinen, kunhan käsikirjoitus on kunnossa ja mukana on kiinnostavia hahmoja ja hyvää actionia. En jaksa kuunnella tai lukea mitään infodumppausta jostain galaktisesta byrokratiasta, verotuksesta tai kauppasaarroista. Näyttäkää hyvikset, näyttäkää pahikset, ja laittakaa ne tappelemaan! Toki kiehtovinta on saada myös sitä harmaata, ja tätä odotan erityisesti Luken hahmolta, jonka näyttämistä on pihtailtu trailereissa loppuun asti.

Lukesta on kaiken järjen mukaan kasvanut viimein se kaikkein kovin ja mielenkiintoisin elossa oleva hahmo. Viimeksihän hänet nähtiin valkokankaalla Endorin taistelun karonkassa. Muiden bilettäessä nallekarhujen kanssa Luke hautaa yksin isänsä ja juhlii mieluummin kummitusten kanssa. Ja tähän kun lisää vielä sen että paras kaveri ja pahin kilpailija viettelee nuorukaisen ensirakkauden, joka paljastuu vieläpä Luken omaksi siskoksi (lisäten ihastukseen ikävän insestisiä viboja), on lähtölaskenta hulluuteen tai vähintään Voiman pimeälle puolelle alkanut.

En malta odottaa!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Dungeons & Dragons: The Lost Mine of Phandelver, osa 3

Jari pohtii miten selvitä Jupan vetämästä seikkailusta voittajana - tai edes hengissä!
 
Roolipelit jatkuivat pitkän tauon jälkeen Deedeen vitosedikalla, kun Jupa sulatti tämän kesken jääneen seikkailun karboniittijäästä. Puolen vuoden breikki on tuhonnut muistikuvan jos toisenkin, mutta tässä tulee jatkoa peliraportille. Ei muuta kuin popcornipussi syliin ja sihijuoma auki!

Luolamättöä Forgotten Realmsin fluffeilla

Luolastoissa piileskelevien goblineiden murh... etnisiin puhdistuksiin erikoistunut seurueemme hengaa parhaillaan Phandalinin kaupungissa, jossa hankaluuksia aiheuttaa punaviittaisten rosvojen liiga. Kaupungin välinpitämätön johtaja ei puutu asiaan. Miners exchangen päällikkörouva Halia Thornton pyytää meitä eliminoimaan punaviittojen johtajan, pahamaineisen velho Glasstaffin. Kiitämme tarjouksesta ja lupaamme harkita asiaa. Ihmisten tappaminen on kuitenkin eri vakavuusluokan juttu kuin puhuviin citykaneihin verrattavien goblineiden.

Ja kuinka ollakaan törmäämme keskusaukiolla neljään juopuneeseen punaviittaan. Oma hahmoni Wellby tunnistaa yhden miehistä  tyypin lempinimi on Tappaja. Wellby on itse aikoinaan notkunut punaviittojen porukoissa, kunnes hänet yritettiin tappaa omien "tovereiden" toimesta. Niinpä puolituisen harmaissa aivosoluissa muhii nyt kaunaisia kostosuunnitelmia.

Wellby kysyy minne punaviitat ovat vieneet äskettäin kapakassa tapetun puunkaivertaja Thelderin perheen ja tilanne eskaloituu sanaharkasta väkivallaksi. Wellby tappaa Tappaja-nimisen hepun hyvin ammutulla nuolella. Sen jälkeen meininki äityy astetta häijymmäksi. Nihilus raahaa yhden tyypeistä kaupungintalon kellariin ja aloittaa Jack Bauer -tyyppisen kuulustelun. Kaupunginjohtaja pyörtyy nähdessään mitä kellarissa puuhaillaan. Kidutettu punaviitta namedroppailee tuskissaan: Felder, Luskan kaupunki, Glasstaff, Black Spider.

Dungeons & Dragons eli Luolaan ja takaisin

Pian reipashenkinen viisikkomme koluaakin jo lyhdyn hermostuneesti väpättävässä valossa läheistä tunnelia, jonne Halia Thornton neuvoi mikäli innostuisimme Glasstaffin tappamisesta. Ja innostuimmehan me.

Belren kuulee ääniä päässään: "Olet ylpeä. Miksi sä olet ylpeä?" Löyhkäävän tunnelin kulman takana törmäämme outoon yksisilmäiseen kummajaiseen, joka lähettää ääniä päähämme: "Oletko sä mun päässä vai olenko mä sun päässä?"

Nihilus ja Belren murjovat telepatiaa harrastavan hirviön autuaammille metsästysmaille.

Kysyn miksi tapamme lähes kaikki vastaantulevat olennot? Nekin, jotka eivät hyökkää kimppuumme. Vastaus on lähes yksimielinen, yksisilmäinen olento olisi kuulemma ollut uhka seudun lapsille.

Muutama punaviitta yllättää meidät julmin aikein, mutta tarjoamme heille ilmaiset pääsyliput tuonelan lautalle. Lukitun oven takaa löydämme Thelderin vangitun perheen. Azukar saattaa perheen luolan suuaukolle.

Pukeudumme punaisiin viittoihin ja tutkimme tunnelisokkeloa. Puijaamme muutamia bugbeareja esittämällä punaviittoja. Azukar narraa bugbearit seuraamaan itseään. Hölmöt jätit tippuvat isoon kuoppaan, jonne ystävällinen velhokokelaamme nitistää örmyt ray of frostilla.

Kohtaamme huoneen täydeltä humalaisia punaviittoja ja viikatemiehellä on taas kädet täynnä töitä. Kuulustelemme Droop-nimistä heiveröistä goblinia, joka kertoo, että kääpiötuttumme Gundren on jossain pohjoisen metsässä.

Droop opastaa meidät velhon työhuoneesen. Punamustaan kaapuun pukeutunut mies nojaa lasiseen sauvaan työpöydän ääressä. Tyyppi on nimeltään Iarno Albrek  vai pitäisikö sanoa Glasstaff?

Turpiin vedon ja Azukarin nukutusloitsun voimalla rauhoitettua velhoa kuulustellaan. Glasstaff palvelee kuulemma Black Spider -nimistä mustaa haltiaa. Hän oli saanut hiljattain kirjeen, jossa kehotettiin tappamaan kaikki kääpiö Gundrenia etsivät.

Läheisen railon pohjalta löytyy taikamiekka. Samalla vangittu velho pakenee loitsun avulla.

Ystävämme goblin

Droop-goblin kertoo Gundrenin olevan pohjoisessa Gragmaul-linnassa. Kiitämme Droopia ja päästämme hänet vapaaksi luontoon. Kaiken tämän pahuuden keskellä tuntuu hyvältä tavata Droopin kaltaisia suoraselkäisiä ja avuliaita goblineja. Varmasti jokainen tuntee jonkun Droopin tapaisen, pohjimmiltaan hyvän tyypin, joka on vain ajautunut huonoon seuraan. Elämä on kuitenkin tarjonnut Droopille toisen mahdollisuuden, joten toivotaan että goblin pysyy jatkossa kaidalla polulla.

Suuntaamme kohti itää. Matkalla löydän polun varrelta kiven, joka näyttää hymyilevän. Kenties onnetar on puolellamme.

Kesken Wellbyn yöllisen vartiovuoron meidät yllättää pöllökarhu. Mesikämmen läpsii Wellbyn kuoliaaksi 14 hiparin iskulla. Kääpiö Finnrik tekee taikojaan. Myös Belren kuolee karvaisen nallen kuolettavassa syleilyssä. Lopulta Nihilus nujertaa olennon. Wellby ja Belren elvytetään ja kaikki nousevat kolmoslevelille.

Idässä näemme kukkulan, jolla kohoaa vartiotorni. Kukkulan kupeeseen on pystytetty värikäs teltta, jonka edustalla morjestamme Kost-nimistä velhoa ja rupattelemme hieman niitä näitä. Velho viettää kukkulalla aikaansa 12 zombin kanssa.

Me mietimme, mitä tässä oikein kannattaisi tehdä...

Rollin'

 
Kost on ilmeisesti jonkinlainen nekromantikko. Tai oli, ainakin siihen asti kunnes seurueemme lievästä keskinäisestä erimielisyydestä huolimatta mäiski heppulin zombeineen manan majoille.

What else is there?

Tässä vaiheessa olisi lienee saivartelua edes yrittää pohtia, miksi joku tappaa jonkun. Kaikki pelihahmomme ovat sadistisia psykopaattitappajia, jotka toimivat pitkästymistä pelkäävien pelaajien mielivaltaisten oikkujen pohjalta. Pelin kutsuminen roolipelaamiseksi olisi liioittelua, sillä jos jollakin hahmolla onkin paperilla jonkinlainen luonne, ei se kyllä käy pelissä mitenkään ilmi.

Mutta ehkä tämä on luolastoissa goblineita nitistävän seikkailijan kohtalo? Kenties tässä ollaankin luolakomppauksen platonisen idean äärellä? D&D on muuttunut käsissämme peliksi siitä, kuinka ihmisyys katoaa kun Get rich or die trying -mentaliteettia fantsumaailmaan ymppäävät pelaajat välttelevät ikävystymistä. Kuin seikkailu pimeyden sydämeen, mutta sillä erotuksella, että hahmomme ovat jo valmiiksi Kurtzeja, joiden pahuuden rinnalla jossain kaukaisuudessa hämäriä juoniaan punova Black Spider on taatusti nöösi.

Koska mukana on yllin kyllin hiekkalaatikkoelementtejä ja eph:t tyrkyttävät jokaiselle hahmolle näiden taustaan kustomoituja miniseikkailuja, alkaa suunnitelmien laatiminen käydä työstä. Fantasianimistöä on tiputeltu pöydälle sen verran avokätisesti, etteivät pelaajat enää muista kuka kukin oli. Infodumppaus ylittää keskiverron roolipelijuntin tietojenkäsittelykyvyn ja myrkyttää peli-ilmaston välinpitämättömyydellä. Yhdenkään pelaajan muistiinpanot eivät tunnu tarpeeksi kattavilta. Jos joku niitä jaksaa enää edes vilkuilla.

Etelässä on kuulemma örkkejä. Örkkejä pelätään. Lähdemme siis sinne.

Belren huomaa yöllisellä vartiovuorollaan läheisen kallion päällä kaksi isoa olentoa. Hän herättää muun seurueen, mutta olennot ovat jo kadonneet.

Eteläisillä kallioilla näemme luolan suuaukon, jonka edessä vartioivan örkin nitistämme. Wellby hiippailee kurkistamaan luolan sisälle ja näkee kuusi örkkiä ja yhden valtavan ogren, joka näyttää nälkäiseltä. Piiloudumme ison kiven taakse punomaan juoniamme.

Jatkuu tästä.